Arjen ajatusten tuuletusta - uusi harrastus viljelysten ja patojen ääressä

Helsinki on vielä täynnä tutkimattomia paikkoja ja asioita mulle. Muutin maalta pääkaupunkiseudulle neljä vuotta sitten ja löysin uuden pienen kaveriporukan (opiskelijapiireistä), mutta olo on edelleen hieman irtonainen. Helsinki ei ole mun kaupunki vielä, koska oma verkosto puuttuu. Helsinkiläisessä elämänmenossa ja -tavassa on paljon sellaista, josta pidän - kulttuuria, erilaisuutta, mahdollisuuksia - ja myös paljon sellaista, josta en pidä - väenpaljoutta, ruuhkia ja kiirettä, ehkä jonkinlaista röyhkeyttä ja tiettyä maanläheisyyden puuttumista (jota itse en halua koskaan menettää).

Olen etsinyt niitä omia juttuja, omanlaisiani ihmisiä ja oman vapaa-aikani parasta mahdollista käyttötapaa erityisesti viimeisenä vuotena tai parina. Olen aloittanut jälleen kirjojen lukemisen, vaalinut tietoisemmin vanhoja ystävyyssuhteitani, käynyt ahkerasti joogassa, ollut rohkea ja kokeillut uutta - ja kirjoittanut tänne. Mutta miten Helsingistä sitten löytää niitä ihmisiä, jotka jakavat samoja kiinnostuksenkohteita ja arvoja ja joiden kanssa yksinkertaisesti viihtyy? Vanha hyvä vastaus on tietysti harrastukset, mutta kesti jonkin aikaa ennen kuin keksin sellaisen, josta todella pidän ja joka innoittaa minua.

Pasilan vanhalla ratapihalla on kaupunkiviljelypuutarha ja kahvila Kääntöpöytä. Kävin siellä kerran vegaanisella perjantailounaalla (naminam), ja tykästyin paikan kotikutoisuuteen ja harrastelijameininkiin. Sen enempää en kuitenkaan mietiskellyt asiaa. Kun sitten Kääntöpöydän nettisivuilta luin, että joukkoon haetaan lisää vapaaehtoisia, jokin liikahti - ja nyt olen osa kahvilan väkeä. Tähän mennessä olen ehtinyt tehdä tutustumiskäynnin, auttaa viime perjantain lounaan loppusiivouksessa, opetella uusien työtovereideni nimiä ja höpötellä (paljon uusia kasvoja, rehellistä työtä rennolla otteella ja naurua) ja viettää eilen kuusituntisen illan suklaa-maapähkinävoipikkuleipiä leipoen, suurenmoista (kooltaan ja maultaan) perunasalaattia tehden ja suoraan kasvatuslaareista raaka-aineita poimien (tarhapavut ovat tajuttoman hyviä, ja salaattiin hienonnettu tilli tuoksuu sormissa vieläkin).

Ah, tämä on nyt vihdoin sitä juurtumista. Kouriintuntuvaa. Tätä mä osaan, tästä mä nautin.

Tarhapapuja ja leipästen täytettä, basilikahummus-tomaattileipiä, maapähkinä-suklaahippucookieita ja kesäkurpitsa-pinaattileipäsiä tiistain leffailtaa varten.